Valtakunnalliset jäynäkisat 2008


Huikaisevan tasaisen jäynäkisan voitto meni Tampereelle.

Vuoden 2008 Valtakunnallisen jäynäkilpailun parhaana teemajäynänä palkittiin tamperelaisten jääkaudesta varoitteleva jäynä. Tampereen teekkarit palkittiin myös parhaana joukkueena. Tuotantotalouden opiskelijoista koostuva seitsenhenkinen joukkue saa käyttää Vuoden teekkarijäynääjän arvonimeä vuoden 2008 ajan.

Teekkarit jäynäsivät kilpaa hämeenlinnalaisia 17.–18.11.2008, kun TEK järjesti paikkakunnalla valtakunnallisen jäynäkilpailun. Hämeenlinnalaisia sävähdyttivät tänä vuonna Lappeenrannan, Vaasan, Oulun, Otaniemen ja Tampereen joukkueet.

Ajankohtaisimpana palkittiin Oulun teekkareiden jäynä, jossa islantilaisia majoitettiin Hämeenlinnaan. Otaniemen joukkueen moppisiivouspeli ansaitsi parhaan yksittäisen sekä teknisimmän jäynän tittelit.

Hämeenlinnassa Valtakunnallinen jäynäkilpailu järjestettiin edellisen kerran vuonna 2002. Sen jälkeen kilpailut ovat kiertäneet Suomen kaupunkeja siten, että paikkakunta pidetään salaisuutena aina kilpailuihin asti.

Kilpailuun osallistuu vuosittain enintään kuusi joukkuetta, jotka edustavat tekniikan yliopistokoulutusta antavia paikkakuntia. Kilpailun voittaa joukkue, joka onnistuu jäynäämään paikallisia asukkaita mahdollisimman hauskasti, ajankohtaisesti, yllätyksellisesti ja epäsovinnaisesti. 

Kisojen teemana oli tänä vuonna ilmastonmuutos ja kestävä kehitys.