Valtakunnalliset jäynäkisat 2013


Kuuluttajaksi VR:lle?

Vuonna 2013 valtakunnalliset jäynäkisat oteltiin uudistetuin säännöin marraskuisessa Jyväskylässä, jonne kryptinen ajo-ohje Pandan ja ralliautoilun avulla osallistujat johdatti. Joukkueet kilpailivat Vuoden Teekkarijäynääjä 2012–2013 tittelistä, sillä virallista vuoden 2012 mestaruutta ei aikanaan ratkottu. Tämän vuoksi paikkakuntien teekkari- ja jäynäyhteisöjen oli mahdollista lähettää kisoihin edustamaan peräti kaksi joukkuettaan. Tittelistä kisasi kaiken kaikkiaan viisi joukkuetta: Prose Oulusta, Nyppii ja KoRKkaajat Tampereelta, Hermann Group Turusta ja NipsuMymmeliNiiskuneitiTiuhtijaViuhti Otaniemestä. Tuomaristo koostui kaikkien kuuden teekkaripaikkakunnan eri yhteisöjen teekkarikulttuurista vastaavista ja sen puheenjohtajana ja ylituomarina toimi vuoden 2013 teekkarivaliokunnan puheenjohtaja Jani Kalasniemi.

Uudistetut säännöt pitivät sisällään mm. ennakkojäynän, jonka toteuttamiseen joukkueilla oli aikaa noin kuukausi ennen varsinaisia kisapäiviä. Paikan päälle Jyväskylään toteutettavaksi jäi kaksi jäynää. Ensimmäistä kertaa myös tuomaristo jalkautui kunnolla kentälle, kun uusien sääntöjen mukaisesti jokainen tuomari sai vastuulleen varsinaisten kisapäivien ajaksi yhden muun kuin oman paikkakuntansa joukkueen. Tuomarin tehtäviin kuului liikkua joukkueen mukana valvoen jäynien oikeaoppisuutta, mutta sitäkin erityisemmin saada yllytettyä joukkue entistä parempaan kisasuoritukseen. Vaikkeivat tuomarit kuitenkaan saaneet itse osallistua jäynien toteuttamiseen, tuomarit näyttivät viihtyvänsä joukkueidensa matkassa erinomaisesti.

Sateinen marraskuu loi haasteita jäynien toteuttamiselle ja useat niistä löysivätkin tiensä kauppakeskuksiin ja muihin sisätiloihin. Harmaat olosuhteet eivät kuitenkaan täysin pystyneet mielialaan vaikuttamaan, sillä jyväskyläläiset jäynien uhrit olivat positiivisin mielin liikenteessä ja osoittivat kiitettävää huumorintajua.

Kisatulokset


Vuoden 2012–2013 Teekkarijäynääjän tittelin voitti lopulta omakseen tamperelaisten koneteekkareiden joukkue KoRKkaajat, jotka vakuuttivat tuomariston hauskoilla ja ajankohtaisilla jäynillään, mutta myös hyvällä dokumentoinnilla. KoRKkaajien jäynät kutkuttelivat myös muiden osallistujien nauruhermoja, sillä koneteekkareiden VR:n uusien kuuluttajien rekrytointi -jäynä palkittiin osallistujien suosikkijäynänä.

Parhaaksi ennakkojäynäksi valittiin otaniemeläisten NipsuMymmeliNiiskuneitiTiuhtijaViuhti -joukkueen TTY/Lypahkan luuta -jäynä. "Yhden henkilön inonimoottorisoitu ilma-alus" vakuutti tuomaristoon niin hyvin, että jäynä pokkasi myös parhaan teknisen jäynän tittelin itselleen. 

Erityismaininnat parhaasta ajankohtaisesta jäynästä menivät molemmat Tampereelle; KoRKkaajien VR:n uusien kuuluttajien rekrytointi -jäynälle sekä Nyppiin Messupeli-jäynälle. Parhaasta dokumentoinnista erityismaininnat jaettiin niin ikään KoRkkaajille sekä lisäksi turkulaiselle Hermann Group -joukkueelle.